Kadunkulmissa viima puree korviani; voi miten kylmää täällä on, huudan läiskyvälle kyyhkysparvelle vai pulujako ne vain ovatkin, täynnä kaupungin loisia ja pehmeää lihaa, hyvä haukkapala varpushaukalle, joka nuolena niitä tavoittelee; syön hampurilaisia, majoneesi virtaa suonissani, jaksan taas laulaa, rikas mies jos oisin, kaiken päivää laiskottelisin, rikas jos mä oisin mies, ei toimi, en ole samaa maata kuin nämä aamukaljalla kompuroivat särkyneet ruukut, siivettömät kärpäset. Pienenä nypin paarmalta toisen siiven, se pyöri selällään pöydällä, sanoin kavereille että se tanssii break dancea, työnsin myös untuvia niiden takalistoon ja päästin lentämään, untuva oli kaareva ja ne lensivät silmukoita ja vaakakierteitä aina puiden latvoihin saakka kunnes en enää niitä nähnyt, aurinko paistoi ihanasti silmiini.
Junan ovet piippaavat kuin aikapommi, tarkastaja on vihollinen Tikkurilassa, vaaraton Puistolassa, kuka tietää miksi? Täällä päin kaupunkia seinät huokuvat kylmää, kaiuttimista kuuluu venäjää, junassa kielletään juomasta alkoholijuomia matkan aikana, vaikka on maanantai eikä tee yhtään mieli juoda, juna kulkee sitä paitsi väärään suuntaan.
Seisoin ennen usein asemalla, kun juna kiiti ohitse. Nautin sen nostamasta lumipöllystä, se tunkeutui sieraimiin ja suli silmäripsiin, olin romanttinen. Sitten muistin, että junan vessat sylkevät viheliäisen sisältönsä tähän viattomaan maailmaan, se jäätyy ja sekoittuu lumikiteisiin - ja sulaa sitten silmäripsiini.
Pitkä junan varjo kurottaa sillan alta, hypähtää välillä betonipylväisiin, kurkistaa sujuvasti musliminaisen kaavun alle, ei välitä kiljunnasta, matkustaa pummilla, välähtää kasvoillani, sinun kasvoillasi, nyt, nyt, nyt.
Viimeinen perhonen kerää lämpöä valoläikässä. Laitan sen paitani sisään, jossa on vielä kesä – tuntuu kuin joku sivelisi minua hellästi.
